Asta Kaisla
Yksilöllistä palvelua yli 45 vuoden ajan

Asta Kaisla historiikki


Asta Kaisa on 65 -vuotias salolainen yrittäjä. Hän on perustanut parturi-kampaamo Salon Fleurin 45 vuotta sitten. 


Uransa alkuaikoina Asta kiersi maailmalla kampauskilpailuissa: MM- kilpailut, EM- kilpailut, pohjoiseuroopan mestaruuskilpailut. Kilpailuja oli esimerkiksi Italiassa, Norjassa ja Ruotsissa. Ideoita kampauksiin Asta sai esimerkiksi saunoessaan ja katsellen katonrajassa puiden säikeistä muodostuneita kuvioita, josta hän sitten ideoi nutturakampauksen. Asta kilpaili yhteensä 10 vuotta kampauskilpailuissa.

Kuitenkin uran huippuhetket on koettu pihatöissä, kukkien, pensaiden, puiden ja perennojen ympäröimänä ideoimassa, suunnittelemassa ja toteuttamassa ihmisten unelmia.

Astan unelma on loihtia elämystila / salainen puutarha. Samalla tontilla olisi kaikkea kukkiin liittyvää kausiluontoisesti, sekä patsaat, puut, suihkulähteet, pensaat - osaamista ja parturi- kampaamo asiakkaita unohtamatta.

Asiakas saa sen minkä haluaa ja mikä on tämän henkilökohtainen tarve. Asta tarjoaa yksilöllistä palvelua ihan jokaiselle.

Asta rakastaa yli kaiken lapsenlapsiaan ja häntä viehättää luonnonkauneus itsessään. Asta ei ole enää työnarkomaani, vaan hän osaa myös nauttia ja maata sohvalla pitkän työpäivän jälkeen. Kesällä Asta on pihalla kaikki päivät aamusta iltaan.

Jos Astalla jää tyhjää aikaa - on hän aina luomassa uusia ideoita ja ajatuksia nutturoita puutarhaan.